4.8. 2022

Perjantaina 5.8. tilapuoti avoinna Wanhassa Liesniemessä klo 16-18. Valikoimissa kuokalla nostettua Annabelle ja Jussi perunaa, uutta tämän kesän hunajaa, ja pieni erä pensasmustikkaa sekä viinimarjoja. Tervetuloa! Osoite: Liesniementie 11 21570 Sauvo. Tiedustelut puhelimella: 0408295105.

29.7. 2022

Mansikkakausi alkaa olla jo ohi, ja kiitämme kaikkia mansikka-asiakkaitamme tänä kesänä. Ensi vuonna taas saa meiltä maistuvia ja makeita luomumansikoita. Nyt elokuussa luomumarjoista valmistuvat seuraavaksi vadelmat, pensasmustikat ja tyrnit. Lisäksi saatavana on kuokalla nostettua perunaa, Annabelleä ja Jussia. Elokuussa valmistuvat myös päärynät sekä ensimmäiset omenat. Omenista tulemme teetättämään myös omenamehua 3 litran hanapakkauksissa. Näitä kaikkia tuotteitamme voit kysellä numerosta 0408295105.

 

19.7.  2022

Savun hälvettyä tarkistetaan kytkennät – eikun sateen tauottua tarkistetaan mansikkamaa. Salsaa jo Bountya saadaan vielä vähän valmiiksi poimittuna, ja Polkaa löytyy itsepoimintaan. Sateen viottamat marjat kuivuvat pois, ja uutta t-o-d-e-l-l-a makeaa marjaa kypsyy vielä. Osa on kokorajoitteisia, mutta maku täräyttää kyllä kunnolla makeanaistinsoluihin. Mansikan itsepoimintaa voi harrastaa tiistaina, keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina klo 10-17. Hinta on edelleen 6€/kg. Ensimmäisiä pieniä määriä vadelmaa kypsyy (kovin kaukaa ei kannata lähteä ison kannun kanssa), tiedustelut tähänkin numerosta 040-8295105. Tyrnin satonäkymät vaikuttavat hyvältä, itsepoiminta ajoittunee elokuun alkuun. Tyrnin itsepoimintatilanteesta tiedotetaan kunhan marja kypsyy, mutta jo voidaan kertoa että poimureita saa lainaksi.

PENTAX DIGITAL CAMERA

 

 

17.7. 2022

Olemme viikonlopun suljettuna, koska ilmat ovat hyvin sateisia, sadekuuroja on tullut tuon tuosta vähän väliä, ja koska mansikan kypsemmät marjat poimittiin ennen sateita perjantaina ja nyt odottelemme kun jäljellä olevat raakileet kasvavat valmiiksi. Tulossa on ensi viikolle ainakin Bountyä ja Salsaa, mahdollisesti vielä Polkaakin. Itsepoimintaa voi olla vielä joinakin päivinä Polkasta. Ilmoitamme päivittäisin poimintatilanteen täällä sekä Facebookissa että Instagramissa. Seuraa ilmoitteluamme.

11.7. 2022

Luomumansikan itsepoiminta jatkuu! Nyt kannattaa pitää kiirettä ennen keskiviikkona uhkaavia sadekuuroja. Viime aikoina on ollut ukkoskuuroja höystettynä isoilla rakeilla ( joista me olemme säästyneet ihmeen kaupalla). Sen varalta kannattaa lähteä NYT liikkeelle poimimaan marjat pakkaseen. Itsepoimintalohkoilla hinta 6€/kg (luomumarjalle hyvinkin kilpailukykyiseen hintaan), lajike Polka. Tilauksia 4 kg:n laatikoista otetaan myös vastaan numerosta 0408295105 (Polka, Salsa, Bounty), hinnat 44€ (Polka) 48€ (Salsa, Bounty). Laatikoiden toimitus säävarauksella. Olemme auki klo 8-18.

 

10.7. 2022

Suuri itsepoiminta-viikonloppu jatkuu. Lauantaina illalla satoi 10 mm vettä, mutta onneksi ei enempää eikä raekuurokaan osunut kohdalle.  Tämän onnekkaan sattuman ansioista meillä on tänään sunnuntaina reilusti marjaa (Polkaa) itsepoimintaan. HInta näillä itsepoiminta-lohkoilla on edulliset 6 euroa/kg. Ensi viikolle otetaan 4 kg laatikkovarauksia vastaan Salsasta, Polkasta ja Bountystä (säävaraus) numerosta 040 8295105. Puolen viikon paikkeille on luvattu sateita ja ukkosta, joten kannattaa ehdottomasti tulla tänään sunnuntaina poimimaan marjat pakkaseen. Olemme avoinna 8-18.

9.7. 2022

Itsepoiminta jatkuu koko viikonlopun. Hinta 6 eur/kg, marja keskikokoista tai hieman pienempää itsepoimintalohkoilta. Marjaa silti on paikoittain ihan hyvin.  Nyt kannattaa suunnata kulku Wanhaan Liesniemeen. Laatikkotilauksia Polkasta, Salsasta ja Bountystä otetaan ensi viikolle vastaan, toimitukset loppuviikolle.

7.7. 2022

Nyt siinä sitten kävi niinkuin enteilinkin. Helle sai Polkan kypsymään kastelusta huolimatta pienempänä, joten kaikkien itsepoimintalohkojen hinta tärähti sinne 6€ / kg. Jos tässä kohden tuumaat, ettei sinne kannata lähteä niin erehdyt. Kyllä sieltä kauemmaiseltakin työläämmältä lohkolta on tyytyväisiä ihmisiä palannut neljän täyden ämpärin kanssa ja marjojen keskikoko näin punnitsijan silmin on ollut 2-3cm. Aina joku sanoo, että huonosti löytyy ja voi olla niinkin. Välillä mansikanpoiminta on kuin suppilovahveroiden etsimistä, ei löydy ei sitten millään ja sitten huomaa seisovansa laajan esiintymän keskellä. Mansikka, varsinkin Polka piilottaa marjansa lehtien alle maan rajaan, ja niinpä tehokkaat poimijat kääntävätkin puskan lehdet sivuun molemmin puolin. Hyvä temppu on sekin, että nostaa kädellään puskan tyvestä maata vasten olevia marjavanoja. Sieltä yleensä löytyy vaikka mitä. Jos tuumaat, ettei peltojooga ollenkaan nappaa, marjaa saa myös valmiiksi poimittuna varaamalla. (Voin kertoa, että marjanpoiminnassa saa takareisille ja pakaroille tehokkaita venytysliikkeitä. Talvisin moni maksaa em. huvista täällä sen saa kaupan päälle.) Kahvia ja leivoksia on myynnissä päivittäin, jäätelöäkin löytyy. Vadelman ja mustikan kypsymistä odotellaan kieli pitkällä, niiden itsepoiminnasta ilmoitellaan myöhemmin. Rusakoita ei ole näkynyt, perhosista lennossa ovat sinisiivet ja jotkut nätit tummat perhoset. Jos joku tunnistaa ne, niin kertokaa ihmeessä, luonto-oppaan selaamiseen ei juuri nyt ole aikaa.

6.7. 2022

Wanhan Liesniemen luomumansikkapäivitys: mansikkatilauksia otetaan vastaan pääasiassa Salsa- ja Bounty-lajikkeista. Salsa on kookasmarjainen ja hienoarominen ja Bounty hyvinkin aromikas marja. Kummankin lajikkeen hinta on 4 kg laatikoissa 48€. Löytyy myös muutama laatikko kylmiöstä Salsaa ja Polkaa eilisestä, alennettuun hintaan (soita ja kysy 0408295105). Itsepoiminnassa on tänään vain 6€/kg hieman pienempää marjakokoa oleva lohko, jossa marjaa runsaasti. Lohkolla on yöllä kasteltu, joten kumisaappaat mukaan. 8€/kg isompaa marjakokoa olevalta itsepoimintalohkolla pidetään kypsyttelypäivä. Kahvilasta Brita-torttu ja kahvi 3,50€. Tervetuloa!

4.7. 2022

Itsepoiminta jatkuu. Poiminnassa edelleen Polkaa hintaan 8 eur/kg ja vanhemmilta Polkalohkoilta saatavana mys 6 eur/kg (keskikoko pienempää).  Varauksia 4 kg laatikoista otetaan edelleen vastaan soita 040 8295105.  Toimitusajat 1-2 vrk.  Huomenna 5.7. alamme poimia myös Polkan lisäksi Salsaa. Salsan ensimmäiset marjat tuelvat olemaan todella kookkaita ja näyttäviä. Maku Salsassa on miellyttävän aromikas ja aistikas. 

Salsan hinta tulee olemaan valmiiksi poimittuna 48 eur 4 kg laatikko. Varaa omasi nopeasti, ettet jää ilman! Salsaa on kasvussa suhteellisen rajallinen määrä. Kahvilasta saa jäätelöä, pullaa, ja Brita-leivoksia. Lapsille ja lapsenmielisille pihalla on Berg-polkuautoja viihdykkeeksi.

2.7. 2022

ITSEPOIMINTA ALKAA.

Nyt helteet ovat vauhdittaneet mansikan kypsymistä niin että itsepoiminta voidaan aloittaa. Tervetuloa niin uudet kuin vanhatkin asiakkaat. Ota mukaan juotavaa (jota saa kyllä ostaa kahvilastammekin) hyvät jalkineet ja kesämieltä. VIetä  päivä mansikkamaalla (tai vaikka puolikas päivä), juo kupponen kahvila puutarhakahvilassamme vanhojen suurten omenapuiden alla ja nauti kesäisestä päivästä ja kesän äänistä ja tuoksuista (mm. tuoksujasmike kukkii puutarhassa parhaillaan).  Itsepoiminnassa sinut opastetaan  rivien kohdalle, jotka ovat juuri silloin itsepoiminnassa. Noudata annettuja ohjeita.  Meiltä saat ostaa 5 kg marjalaatikon hintaan 1 eur tai ota omat astiat mukaan. Itsepoimintahinta luomumansikalle on 8 eur/kg ja lajike on nyt 2.7. Polkaa. Marjat ovat  makeita ja aika kookkaita. Tervetuloa. Lapsille on pihalla mm Berg-polkuautoja.

28.6. 2022

Luomumansikan satokausi alkaa, Kauden alku tapahtuu ensin pieninä määrinä Polkaa valmiiksipoimittuina, 4 kg laatikossa. Näistä laatikoista otetaan varauksia, soita numeroon 040 8295105 (Susanna).  Laatikon hinta on 44 euroa. Itsepoimintaa ei ole heti ensimäisinä päivinä, sen alkamisesta ilmoitamme täällä sekä somekanavillamme (Face, Insta). Itsepoimintahinta tulee olemaan 8 euroa/kg.  Mansikkalajikkeina ovat Polka (päälajike), Salsa, ja Bounty. Pieniä määriä Koronaa ja Honeyetä on kasvussa myös.

Perjantaina 1.7. avaamme tilapuodin ja kesäisen puutarhakahvilan.  Nämä ovat avoinna kaikkina päivinä kello 10 – 16.  Mansikan itsepoiminta-aikaväli tulee olemaan laajempi, ja siitä ilmoitamme erikseen. Kesäkahvilan valikoimissa on korvapuusteja, munkkeja, ja mansikkainen Brita-leivos sekä jäätelöjä.

Voit viettää meilä aikaa enemmänkin, esim. tutustumalla mehiläispesän elämään tai keskiaikaisen kadonnen kartanolinnan kellariin. Nämä esittelyt pitää varata erikseen (040 8295105). Katso tarkemmin www-sivuiltamme Päivä maalla